TULE JOULUPUKIN KUMPPANIKSI
Tutustu, ihastu ja tule kumppaniksi!

ILOA JA TAIKAA

Monet yritykset ja yhteisöt hyötyvät yhteistyöstä Joulupukin kanssa luovalla ja yleisöä kiinnostavalla tavalla. Joulupukin Virallinen kumppanuus on mahdollisuus luoda jotakin sellaista joka yllättää ja koskettaa vuodesta toiseen. Kumppanuus on aina hyväntahtoista, iloista ja koskettavia tunteita herättävää. Aloita kumppanuus Joulupukin kanssa jo tänään. Pidä myssystä kiinni, sillä yhteinen matka Joulupukin kanssa tulee olemaan täynnä iloa ja taikaa.
TUNNETTU JA KIINNOSTAVA

Joulupukki on kaikkien tuntema ja hän tavoittaa lähes kaikki maailman ihmiset lähes kaikkialla, koska joulu ja hänen hyvä tahtonsa koskettavat ihmisiä ympäri maailmaa kielestä, iästä, alkuperästä, sukupuolesta, kulttuurista tai uskomuksista riippumatta. Joulupukki on myös ikoninen brändi vahvan identiteettinsä, positiivisen vetovoimaisuutensa ja uskollisten seuraajansa ansiosta. Monet yritykset ja yhteisöt ovat jo Joulupukin kumppaneita, joten Joulupukin hyvän tahdon merkki ja sisällöt näkyvät laajasti eri palveluissa sekä tuotteissa Suomessa ja maailmalla.
KIINNOSTUITKO?

Me kaikki tarvitsemme positiivisuutta ja iloa, joten kiitos mielenkiinnostasi! Kysymyksiä ja toiveita voit lähettää helposti alla olevan lomakkeen välityksellä. Autamme sinua mielellämme aloittamaan kumppanuutesi Joulupukin kanssa, vaikka jo tänään.
VASTAAMME VIESTIISI NOPEASTI KOSKA OLEMME KIITOLLISIA OSOITTAMASTASI MIELENKIINNOSTA JOULUPUKIN KUMPPANUUTTA KOHTAAN.
LISENSSIMALLIT

Oy Santa Claus Licensing Ltd on tavaramerkin ja sisällön lisensoija sekä kumppanuuksien mahdollistaja. Joulupukin tunnukset, tarinat, hahmot ja kuvitukset mahdollistavat tuotteistukset, markkinoinnin, myynninedistämisen, tapahtumat, tilaisuudet ja kampanjat. Kumppanuuden aloitus on tehty helpoksi ja sujuvaksi. Tervetuloa mukaan!
verstas
Joulupukin nimikkotuotteiden valmistaja yksinoikeudella.
ystävä
Joulupukin kumppani yksinoikeudella omalla toimialallaan.

puoti
Joulupukin oma kauppa tai jouluisten tuotteiden jälleenmyyjä.
kohde
Joulupukin suosittelema joulukaupunki, elämyskohde tai tapahtuma.