Jokaisella suomalaisella on omat muistonsa rakkaasta Joulupukista. Yksikään muisto ei ole toista parempi eikä ole yhtä oikeaa kuvaa tai muistoa Joulupukista.
Tarinoissa, joita perinnekeruun kautta saimme eri puolilta Suomea, korostuu osin suuri kunnioitus joulun odotettua arvovierasta kohtaan, mutta varsinkin lapsuusvuosien pienoinen pelko. Pelko on usein ”sisäsyntyistä” ja ennen kaikkea pohdintaa siitä, onko vuoden aikana ollut kiltti tai ainakin riittävän kiltti. Sitähän Joulupukki ensimmäiseksi lapsilta kysyy, kun hän vierailee jouluaattona kodeissa. Kotien joulunvietoissa on menneinä vuosikymmeninä korostunut eräänlainen ”hartaus” ja kunkin perheen ja suvun perinteet. Joulu on ennen kaikkea perheiden juhla, jolloin useampi sukupolvi kokoontuu yhteen. Joulukirkko, kuusenhaku- ja koristelu, joulusauna, joulurauhan julistus, haudoilla käynti, jouluateria – siinä keskeisimmät suomalaiset joulutraditiot. Ja tietenkin Joulupukki ja lahjapaketit.
Muistan joulut noin 5- vuotiaasta lähtien. Pukki oli möreä-ääninen, isomahainen, isojalkainen ja pelottava. Punainen asu hieman pehmensi olemusta. Pukilla oli lapikkaat tai nutukkaat jalassa. Päässä oli karvahattu, lukulasit nenällä. Kädessä oli käyrä keppi. Joulupukki puhui hassusti ja hassuja ja valoinen pitkä parta vaan heilui. Hänellä oli huono näkö ja kuulo, koska hän oli niin vanha, ainakin 100-vuotias… Perässään hän raahasi pulkkaa, joka oli täynnä paketteja. Joulupukin tuloa jännitin posket punaisena. Joulun alla tutkailin kurkkivatko tontut ikkunoista ja näkyikö hangessa vieraita kengän jälkiä. Joulupukin tulon kuuli. Hän piti kovaa ääntä. Hänen askeleensa olivat raskaat. Ulkoa kuului kilinää. Ihaninta ja karmivinta oli istua joulupukin sylissä, jos rohkeni. Jos oli ollut kiltti, niin sai lahjoja.
Päivi, Sodankylä
Lapsuudesta muistan kaksi salaperäistä olentoa. Toinen oli Korvatunturilla asusteleva joulupukki ja toinen oli Kyöpelinvuorella pesivä pääsiäisnoita. Opin tietämään että Korvatunturi on Savukoskella Suomen ja Neuvostoliiton rajalla ja rajan takana asuu joulupukin kollega pakkasukko. Sekä pukki että ukko ovat vanhoja. Pukin kumppanina on muori, joka pitää pukin matkoilla ollessa komentoa tontuille. Tonttuja on paljon ja lisää niitä syntyy ilman napaa, kun muori laittaa käpyjä kiehumaan pataan. Joulupukin perinteinen kulkuneuvo on pulkka, jota vetää poro. Joskus poroja on useita. Ensimmäinen poro on nimeltään Petteri Punakuono. Toisena on Rudolf Ruskeakuono. Tämän kuonon väri johtuu Petterin äkillisistä pysähdyksistä. Lapsesta asti minulle on opetettu, että pitää olla kilttinä, niin joulupukki tuo lahjoja. Kiltteyttä valvomassa on joukko kantelupukkeja eli tonttuja, jotka kurkistelevat nurkissa ja tulevat joskus puskista tai aivan puun takaa. Yhtään oikeaa tonttua en ole nähnyt, mutta piparkakkutontut maistuvat ja paperista leikattuja tonttuja on mukava katsella. Tonttuja kuitenkin on aivan varmasti. Yritin kerran ostaa pankista Joulumaa nimisen yhtiön osakkeita. Osakkeet olivat loppuneet. Kysyi, kuka niitä on ostanut ja minulle vastattiin, että tontut. Tämä todistaa, että tonttu ei ole taruolento. Sota-aikana meillä en muista joulupukkia käyneen. Sitten rauhan tultua lahjoja ilmestyi aattona ja sanottiin niitä joulupukin tuoneen. Vasta kansakoulun ensimmäisellä luokalla muistan, että koulun joulujuhlassa Kangasniemellä joku punatakkinen valkopartainen ukko oli kävely keppi kädessään köpitellyt luokkaan. Omenan ja pullan ja piparin taisi pukki antaa jokaiselle lapselle joululahjaksi. Pukille pitää laulaa, sanoi opettaja. Lauloimmehan me pienet kirkassilmät, kun emme vielä oikein osanneet laskea emmekä lukeakaan kaikki. Kotioloissa sain sinä jouluna uudet housut vanhasta kankaasta oikein ”taylor- made”. Isä kävi ne räätälille uudenvuoden aattona maksamassa. Hän antoi viisisataa markkaa ja sai kaksisataa viisikymmentä markkaa takaisin. Saman yönä rahan arvo puolittui, joten räätäli ei tienannut niiden housujen teosta mitään. Seuraavana jouluna Sippolassa naapurin Pekka tuli koputtelemaan ovelle jouluaattona turkki nurin käännettynä ja keppi kädessä. Pekan tunsin tuoksusta, kun hän haisi Illodiinille. Olin hakenut tuota suuvettä hänelle edellisenä päivänä osuuskaupasta, kun eivät suostuneet Pekalle sitä myymään. Joululahjaksi sain pehmeitä paketteja kuten villapaidan ja sukkia. Yksi kova paketti sisälsi litteän taskulampun. Siitähän oli paljon iloa, kun kotonamme oli vain öljyvalot. Sain poskeni näyttämään punaisilta, kun työnsin valoa näyttävän lampun pimeässä suuhuni.
Risto Nihtilä
Olen yksinhuoltajaäidin kasvattama eli useimmiten olemme äidin kanssa asuneet kaksin. En muista koskaan omassa lapsuudenkodissani joulupukin käyneen, mutta jostain 1970- luvun lastenohjelmista televisiosta muistan hämärästi joulukalentereita ja joulupukin hahmon. Koulussa on ollut jossain joulunäytelmässä myös tonttuja ja pukki. Nyt miettiessäni joulupukki-muistojani ymmärrän, miksi aikuisiälläkin tykkään katsella jouluaattoisin televisiosta monta tuntia Joulupukin kuumaa linjaa! Siitä olen lapsena jäänyt paitsi, niin sisäinen naiivi ja lapsellinen tyttö minussa haluaa kuunnella niitä höpinöitä ja lauluja pukin seurassa. Kaikki sen ohjelman animaatiotkin katselisin, jos aikaa olisi, mutta perheellisen pitää touhuta aattopäivänä kaikenlaista ”tylsää”. Omat kaksi lastani saivat pienenä uskoa tai olla uskomatta pukkiin, mutta olivat he innoissaan lapsina mummulassa, kun sinne saapui punanuttuinen ja valkopartainen mies! Hän oli lasten papan tuttu ja osasi jutustella kaikkea mukavaa lasten, mummun ja papan kanssa eikä pelännyt kintuissa pyöriviä koiria ollenkaan. Hän jaksoi istuskella sohvalla ja kuunnella pienten lasten iloa.
Helen, Orivesi .
Edellä olevat tarinat on saatu Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkiston ja Joulupukkisäätiön yhdessä järjestämässä perinnekeruussa 2020-21. Tarinakokonaisuudet on toimittanut Ollijuhani Auvinen. Joulupukkisäätiö on perustettu vuonna 2000 ja sen tehtävänä on suomalaisen joulupukin tunnetuksi tekeminen maailmanlaajuisesti. Säätiö kerää suomalaiseen joulupukkiin liittyvää perinneaineistoa. Suomalainen joulupukkiperinne on myös hyväksytty Unescon kulttuuriperintösopimuksen mukaiseen kansalliseen Elävän perinnön luetteloon.
Perinnekirjoitusten lainaaminen on sallittu vain Joulupukkisäätiön luvalla. Säätiön sähköpostiosoite on [email protected]. Sähköpostiin voi lähettää myös omia joulupukkimuistoja tallennettavaksi tutkijoiden käyttöön.
© 2025 Santa Claus Finland & Licensing | by developit // creative
Kuvat ja tekstit ovat suojattu tekijänoikeuksilla.
