Olipa kerran jouluetana, joka ei ollut nopea ollenkaan. Lapset eivät saaneet jouluisin lahjoja, koska etana oli liian hidas ja lumipeikko ehti aina varastaa kaikki lahjat ja joulupukki pelkäsi peikkoa.
Lapset olivat hyvin surullisia ja heidän mielestään joulu oli paha-aika.

Jouluetana keksi yhdessä porokavereidensa kanssa, että on olemassa koru, joka antaa etanalle nopeutta. Koru oli kuitenkin särkynyt ja heidän tuli saada kaikki viisi osaa taas yhteen.

Eka kristalli oli lumipeikolla. He menivät peikon kotiin, mutta peikko oli kotona. Jouluetana ei millään päässyt tarpeeksi nopeasti pakoon ja peikko sai jouluetanan kiinni. Peikko sanoi etanalle että ”sä oot liian hidas, et sä pääse karkuun”.

Porot potkivat peikon maahan ja jouluetana haki sillä aikaa kristallin kierimällä pyöreällä kuorellaan ja palasi porojen kanssa takaisin Korvatunturille.

Joulumuori ja joulupukki auttoivat selvittämään, missä seuraava kristalli oli. Tämä kristalli oli sininen ja se löytyi hyvin kylmästä merestä, mutta ei hätää, koska heidän kaverinsa jouluhevonen oli tehty jäästä ja se haki kristallin heille ja sanoi ”tässä se on mutta anna mulle kiitokseksi pipareita”.

Kun ajattelemme joulua niin kaikki aina ajattelevat, että pukki tuo lahjat, syödään hyvin ja että Joulupukki on aina ollut vanha, mutta pukillakin on oma tarinansa.
Ennen jouluaikaan syötiin vain hyvin ja seurusteltiin. Kun Joulupukki oli viisitoista, hänen nimensä oli vain Pukki.

Hän asui Lapissa mökissä isänsä kanssa. Heillä oli poroja. Yhden nimi oli Ukkonen, toisen nimi oli Selja ja muitakin.

Hänen äitinsä oli lähtenyt pitkälle matkalle. Eräänä iltana Pukki päätti lähteä etsimään äitiä. Hän pakkasi laukun ja lähti matkaan. Hän otti porot ja punaisen ison reen ja lähti.

Hän käpertyi syvälle reen sisään ja seuraavana aamuna Pukki heräsi auringon paisteeseen.

Hän huomasi olevansa punaisen mökin pihalla. Sitten kettulauma hyökkäsi hänen kimppuunsa ja porot lähtivät juoksemaan. Kettulauma seurasi heitä, kunnes he tulivat jääluolalle.

Porot juoksivat luolaan ja jääseinä jämähti suuaukon eteen. He olivat jumissa. On oltava toinen sisäänkäynti, hän ajatteli. Sitten he tulivat umpikujaan. Ukkonen löysi pienen käytävän. He jättivät reen ja Pukki hyppäsi Seljan selkään, ja he jatkoivat matkaa tunneleiden läpi.

Kun isot örkit valmistivat lahjoja, pienet örkit juttelivat vankinsa joulupukin kanssa. Joulupukki kertoi heille miksi hän jakaa lapsille lahjoja ja että jos he jakaisivat nämä kauheat lahjat he eivät kostaisi vain hänelle vaan eniten lapsille, jotka eivät olleet tehneet mitään.

Vaikka örkit olivat karuja niillä oli kuitenkin hyvä sydän. Pienet örkit menivät kertomaan isommille örkeille tajuamansa virheen. Sitten örkeille tuli kiire korjata pilatut lelut.

Joulupukki oli vaikuttunut örkkien kädentaidoista ja halusi heidät työkavereikseen ja lupasi tehdä jokaiselle örkille hienot vaatteet. Jokainen örkki toivoi veren punaiset ja luun valkoiset vaatteet.

Niin joulupukki ja örkit tekivät sovinnon.
Joka vuosi sen jälkeen isot örkit valmistivat pajalla lahjoja ja pienet örkit liikkuivat pimeässä kurkkimassa, ketkä lapset olivat kilttejä.

Örkit saivat asua pajalla rakkaiden porojensa kanssa. Joulupukki valmisti örkeille vaatteita ja jakoi lapsille lahjat.

Olipa kerran pieni tonttu, jonka nimi oli Amalia. Amalia oli juuri tullut tontuksi ja hän halusi kovasti olla korkea-arvoisempi tonttu.

Hänen sukunsa oli täynnä todella korkea-arvoisia tonttuja, hänen isoisänsä oli kaikista korkea-arvoisin tonttu: hän oli joulupukin avustaja.

Voiko arvoa nostaa jo ensimmäisenä tonttujouluna?

Amalian arvo oli pienin mahdollinen eli joulukoristeiden laittaja. Koristeita laittaessaan Amalia tapasi muita uusia tonttuja.

Ensimmäisenä hän jutteli Julius Jouluisen kanssa. Amalia kysyi Juliukselta:
– Voiko arvoa nostaa jo ensimmäisenä tonttujouluna?
– Se on mahdotonta, vain yksi tonttu on saanut nostettua arvoaan ensimmäisen tonttujoulunsa aikana.
Amaliaa harmitti, hän mietti asiaa ja puri hammasta.

Aamulla Amalia heräsi vanhan Petteri-tontun herätykseen. Petteri herätti kaikki tontut, koska joulupukin paras tonttu oli kadonnut. Tonttu oli lähtenyt etsimään kadonnutta poroa, joka oli jo tullut kotiin.

Bella jäi tuijottamaan kauniisti koristeltua joulukuusta.
– Ei tunnu joululta, Bella sanoo.
– Täällä ei ole vielä niin pimeää, Äiti rauhoittelee.
Bella miettii, mitä jos joulupukki ei tulekaan.
– Tule, mennään ullakolle niin saat nähdä ne kaksi erottamatonta veljestä, Vaari sanoo surullisesti.
He kävelevät yläkertaan ja kapuavat pölyiselle ullakolle, siellä oli monia vanhoja tauluja. Vaari kävelee yhden taulun luokse ja sanoo:
–  Tuo on Joulu ja tuo olen minä.
–  Onko Joulu sinun veljesi? Bella kysyy.
–  Tietysti on, luulitko että tarina ei ole totta? Vaari sanoo.
Bella katsoo kuvaa, jossa on kaksi iloista veljestä. He lähtivät yhdessä alakertaan.
Yhtäkkiä kuuluu erikoisia ääniä.
– BUMMM!!!
Jokin esine tipahti alas. Bella juoksee katsomaan. Ääni tuli takasta.
–  Joulupukki! Bella huutaa.
Koko perhe tuli katsomaan ja paikalle saapui jopa sairaana oleva Heini-mummu punaisessa yöpuvussaan. Joulupukki hyppäsi esiin.
– Anteeksi viivytys. Olitte viimeinen perhe kierroksellani, Joulupukki sanoo.
Joulupukki jää tuijottamaan vaaria silmiin.
– Oletko se sinä, Arttu? pukki kysyy yllättäen.
– Tiesin että löydän sinut vielä veljeni.
Pukki ja vaari halasivat.

Oli kerran joulu, joka ei ollutkaan aivan tavallinen. Joulupukki, tuo iloisen punainen hahmo, oli juuri päättänyt jakaa lahjansa ympäri maailmaa. Hänen pajallaan Korvatunturilla oli kuhinaa ja kiirettä, kun tontut juoksivat edestakaisin lahjakasojen kanssa.

Mutta tällä kertaa jokin oli erilaista. Joulupukki tajusi, että hän ei ollut ottanut aikaa itselleen valmistautuakseen jouluun. Hän päätti tehdä asioita hieman toisin tänä vuonna.

Ensimmäisenä Pukki sulki pajansa oven ja istuutui suuren ikkunan eteen, josta näkyi lumiset maisemat. Hän hengitti syvään ja antoi hetken hiljaisuudelle täyttää mielensä.

Katsellessaan tähtitaivasta hän mietti kaikkia niitä vuosia, kun hän oli matkustanut maailman ääriin ja nähnyt lasten kasvoilla sen erityisen loiston lahjoja avatessaan.

Seuraavana päivänä Pukki heräsi aikaisin. Sen sijaan, että olisi heti ryhtynyt töihin, hän puki päälleen lämpimät vaatteet ja astui ulos lumiseen aamuun. Hän oli päättänyt tehdä jotain erityistä.

Pukki suuntasi metsään, joka oli hänen pajansa takana. Siellä hän kohtasi vanhan puun, jonka juurella istuessaan hän alkoi muistella kaikkia niitä hetkiä, kun lapset olivat lähettäneet hänelle kirjeitä. Hän hymyili muistellessaan niitä suloisia toiveita ja unelmia.

Joulupukki palasi töihin hymy huulillaan ja sydän täynnä rakkautta. Pukki alkoi laulaa hiljaa itsekseen, ja pian metsä täyttyi lumouksellisesta musiikista. Lintujen laulu yhtyi hänen säveliinsä, ja lumipeite maassa tuntui vastaavan hänen iloiseen lauluunsa.

Oli taas se aika vuodesta jolloin lunta satoi, oli pakkasta ja suuret joulukuuset nousivat pystyyn toreilla, sekä joulumarkkinat olivat käynnissä.

Korvatunturilla taas oli lahjojen työstämisaika. Suuri kello tikitti päärakennuksen seinällä näyttäen neljä päivää ja kymmenen tuntia jouluun. Myös tonttu Kardemumma oli paikalla päärakennuksessa kokeilemassa uutta keksintöään mantelinlöytäjää.

Mantelinlöytäjä löytää mantelin vaikka 100 litran riisipuurokattilasta. Tuo kyseinen kattila sijaitsi Korvatunturilla ja sieltä jokaikinen tonttu söi aamupuuronsa. Jouluaattona puuron lisättiin yksi manteli ja jos sen löysi, pääsee unohtumattomalle risteilylle Kanariansaarille.

Tonttu Kardemumma halusi voittaa tämän palkinnon, joten hän teki kauhan, jonka sisällä oli mekanismi, joka tutki laserilla puuroa. Jos kauha tärisi niin tiesi, että manteli on kauhassa.

Pian pukki oli jo lentävän reen kyydissä sonnustautuneena nyt oudon isoon pukuunsa. ”No lähdetäänpä!” pukki määki. Ja niin liuta poroja, säkki lahjoja ja pukki lähti lentoon, suosionosoitusten kera.
”Täällä asuu Mia ja sisko Mai”, pukki totesi ja otti säkin suuhunsa. Kop kop, koputti pukki oveen kaviojutullaan. ”JEE!” kuului oven takaa.

Mia avasi oven ja kiljaisi. ”Mikä tuo on! VUOHI!” Tyttö juoksi kiljuen vanhempiensa luo mutta Mai jäi siihen.

Joulu-Pukilla oli paha mieli, mutta Mai silitti hänen selkää ja halasi häntä. ”Sinä olet Joulupukki!” Joulupukki tunsi ilon sisällä ja ulkona.

A-SARJA
1. sija: Lilo Kare, 7, Kausala
2. sija: Theo Tarmaa, 7, Espoo
3. sija: Sara Wallenius, 8, Helsinki

B-SARJA
1. sija: Milana Salonen, 9, Espoo
2. sija: Aku Elfving, 10, Lakiala
3. sija: Estelle Hätälä, 10, Hämeenlinna

C-SARJA
1. sija: Janette Karsikas, 11, Toivala
2. sija: Max Lundgren, 12, Vantaa
3. sija: Johanna Jänönen, 11, Kuopio

Kunkin sarjan voittaja saa matkan Rovaniemelle Joulupukkia tapaamaan ja muut mitalleille sijoittuneet saavat kirjapalkintoja.

Tässä tarinassa on tunnelma on hienosti kuvattu. Myös vahva mielikuva tontuista tekee tarinasta juuri sellaisen, joka kuuluu monien lasten mielikuvaan Korvatunturista:

Heräsin lämpöisestä sängystä ihanaan piparkakkujen tuoksuun. Katsoin ikkunasta ulos ja näin tonttuja. Tontut olivat leiponeet minulle piparkakkuja ja tehneet lämmintä kaakaota. Joulupukki tuli huoneeseen ja kertoi, että hän toi minut tänne Korvatunturille. Joulupukki kysyi, että haluanko minä lähteä jo kotiin äidin ja isin luokse. Minä sanoin, että haluan toki kotiin, mutta ensin haluan nähdä tonttujen lelutehtaan.

Lelutehtaassa tontut tekivät ahkerasti töitä ja siellä oli paljon hienoja leluja. Pian kuitenkin joulupukin vatsa alkoi kurista nälästä. Alkoi olla ruoka-aika ja menin joulupukin kanssa isoon ruokalaan. Ruuaksi oli joulukinkkua, leipää ja riisipuuroa. Jälkiruoaksi oli herkullisia joulutorttuja.

(Kunniamaininta A-sarja. Sanni Ojala, Espoo)

Seuraavassa tarinassa monen lapsen ja aikuisenkin paha uni. Joululahjat menevät väärin paikkoihin myrskyn seurauksena. Ja onneksi kaikki kuitenkin päättyi hyvin, kuten usein unienkin kohdalla käy:

Joulupukki oli jouluaattona jakamassa lahjoja mutta sitten nousi kova myrsky ja kaikki lahjat lensivät vääriin taloihin. Ihmiset avasivat lahjat ja heille tuli paha mieli, koska he eivät tienneet että joulupukin lahjat olivat vahingossa lentäneet vääriin taloihin. Ihmiset alkoivat kirjoittaa joulupukille valituskirjeitä ja lähettivät ne Korvatunturille. Kun kirjeet menivät perille, joulupukille tuli paha mieli. Onneksi joulumuori lohdutti häntä. Minä olin eräässä perheessä, jossa alettiin kirjoittaa valituskirjettä. Mutta minä sanoin ettei joulupukki tykkäisi siitä ja että minä voisin lähettää joulupukille hyvän kirjeen, jossa kerron miten minä voin auttaa pelastamaan joulun. Lohdutin kirjeessä joulupukkia ja kerroin että voisin puhua uutisissa kaikille ihmisille miksi lahjat ovat menneet vääriin taloihin ja pyytää ihmisiä tuomaan lahjat minulle tai lähettämään ne Korvatunturille. Joulupukki ilahtui kirjeestäni. Arvatkaas mistä minä tiesin sen? Koska joulupukki lähetti minulle kirjeen, jossa hän kertoi miten kiva juttu oli että lupasin auttaa häntä.

(A-sarjan eli nuorimpien 6-8-vuotiaiden 1.palkinto. Pinja Sarkola, Espoo)

Seuraavassa kirjoituksessa on tuttua pohdintaa, jota itsekin olen kavereiden kanssa käynyt omassa lapsuudessani. Millainen on se oikea Joulupukki ja millainen on valejoulupukki ? Lapset löytävät ratkaisun:

– Tuo ei kyllä ollut mikään oikea joulupukki! Oikea joulupukki ei kyllä koskaan toisi meille tuommoisia lahjoja, ja muutenkin olemme tänä vuonna olleet tosi kiltisti, sanoi isoveli.

Päätimme lähteä seuraamaan tekojoulupukkia. Näimme hänet ajamassa pyörällä.

Yhtäkkiä Joulupukki katosi jonnekin. Minä, serkku ja isoveli hyppäsimme mustaan aukkoon, joka johti tekojoulupukin laboratorioon.

Huomasimme, että tekojoulupukki käytti taika-aineita! Laboratoriossa oli monta pulloa tekojoulupukin taika-ainetta. Tekojoulupukki oli tehnyt laboratoriossa aineita, joilla hän voi taikoa sinisiä ja punaisia yllätyslahjoja. Aineilla voi tehdä pelottavia yllätyslahjoja tai synnyttää tekojoulupukkeja.

(A-sarjan 2. palkinto. Eemil Meilo , Helsinki)

Nämä A-sarjan eli nuorimpien kirjoittajien tarinat osoittavat hyvin, että ainakin nämä lapset myös lukevat ja saavat jo nuorena aiheita kirjoittamiseen. Seuraavan tarinan kirjoittaja osaa jo tuoda väriä vuoropuhelulla:

Hetken päästä joulupukki poroineen tuli. Reki oli ruskea, jossa oli punaisia kuvioita. Reessä istui iloisen näköinen pyöreä pukki. Edessä seisoi seitsemän söpöä poroa. Ruut halasi äitiään, kiipesi rekeen ja vilkutti hyvästit.

– Päivää! sanoi joulupukki.
– Moi! vastasi Ruut jännittyneenä.
– Nyt aloitamme kierroksen maailman ympäri, ilmoitti joulupukki hiljaisella äänellä.

Joulupukki sai reen vain väkisin liikkeelle. Hyinen tuuli puhalsi. Ruut kysyi haluaako joulupukki lämmintä mehua. Kyllähän joulupukki halusi. Ruut kaatoi mehua kahteen kuksaan. He joivat monta mukillista.

Etelämantereella Joulupukki koputti ovea. Sen avasi nuori mies. Joulupukki tönäisi miehen vahingossa sivuun ja heitti monen monta lahjaa lattialle. Ovelta pukki huikkasi hyvää joulunjatkoa.
Sitten he lensivät Euroopan yläpuolelle ja heittelivät lahjoja savupiipuista. Se oli tosi kivaa. Joulupukin kädet olivat ihan rakoilla. Harmillisesti kaikissa taloissa ei ollut savupiippua, joten jotkut lahjat piti viedä ovesta.

(A-sarjan 3. palkinto. Ruut Kärki, Oulu)

9-10-vuotiaiden sarjassa kerrontaan tulee lisää mielikuvitusta ja tarinoissa eletään ehkä jo lähitulevaisuudessa vai mitä mieltä olette virtuaalimaailman vallasta. Viittaus sotiin on jo tätä päivää ja lasten ajatuksissa:

Mutta kun suurin osa ihmisistä oli virtuaalimaailman vallassa, kukaan ei ollut kaupungilla. Vähäiset sodatkin lopetettiin, kun ihmiset löysivät virtuaalimaailman. Eli Tuulisen perhe meni metsään, he kaatoivat itselleen oikein hienon joulukuusen. Sitten Tuulisen perhe meni hakemaan toisilleen lahjoja ja ruokaa. He hajaantuivat tyhjään kauppakeskukseen. Isä, Jari Tuulinen, haki kahdelle lapselleen lahjat. Sara Tuuliselle hän osti – tai no otti, koska ei ollut kassan pitäjää. Niin hänelle isä otti nuken. Risto Tuuliselle hän otti kunnon leikkipyssyn. Äiti Henna Tuulinen otti joka joulu ruoat ja valmisti ne kuten tänäkin jouluna. Kotiin päästyään äiti kokkasi koko Tuulisen perheelle juhla- aterian. Sitten he avasivat lahjansa ja iloitsivat. Taivaassa Joulupukki katsoi haikeana, kun yksi ainoa perhe vietti iloista joulua. Niin Tuulisen perheen joulu sujui todella mukavasti. Illalla oli aika mennä nukkumaan. He kaikki menivät iloiten ja vatsa täynnä nukkumaan. Ja siitä lähtien koko Tuulisen perhe vietti joka joulun yhtä hyvin mielin ja mitä he ikinä tekivätkin, he varoivat elektroniikkaa. Sillä se aikoinaan tappoi Pukin.

( B-sarjan kunniamaininta. Eeli Mustonen, Hausjärvi)

Seuraavassa tarinassa tavataan surullinen Joulupukki, miten häntä voisi auttaa. Ehkä tässä on mukana yleisempikin opetus, aina voi kysellä toiselta ihmiseltä hänen vointiaan ja kuulumisiaan:

Hyvästelin kaverini jonka kanssa olimme juuri Joulukadun avajaisissa. Kävelin keskustan läpi kotiin päin huomasin penkillä istuvan tutun hahmon, mutta sehän oli joulupukki! Jostain syystä Joulupukki näytti surulliselta. Kävelin hitaasti hänen viereen ja kysyin:- Onko kaikki hyvin? Näytät surulliselta. Joulupukki katsoi minua ihmeissään ihan niin kuin hänen kuulumisia kysytään ensimmäistä kertaa.-Minusta tuntuu vain että teen aina kaikkea muille, enkä ehdi ajatella itseäni. Minäkin haluan löytää minun juttuni niin kuin muutkin, ei vaan istua, paketoida ja jakaa lahjoja. Haluan kokeilla jotain uutta, jotain jännittävää. Joulupukki henkäisi.
-Kuule Joulupukki, Jouluun on kokonainen viikko aikaa. On siis mahdollista kokeilla jotain uutta! Nimittäin harrastuksia, niitä sinä tarvitset ja viikonloppuna ehdit vielä jakaa lapsille lahjat!

(B-sarjan 1. palkinto. Linda Kessel, Kristiinankaupunki)

Joulupukin vakiokysymys on vuosikymmenet ollut tietenkin kiltteydestä kysyminen. Onkos täällä kilttejä lapsia? Joitakin lapsia kysymys saattoi pelottaa ja toiset olivat nopeasti vakuuttamassa omaa kiltteyttään. Tässä eräs hauska näkemys aiheeseen:

Eräänä jouluna tapahtui kuitenkin jotain satumaisen kummallista. Saavuttuamme perheeni kanssa pienelle mökille juuri ennen jouluaattoa huomasimme, että tonttuja oli talon katolla. Niitä oli myös talonnurkalla ja yhden puskan takana. Kun tulimme autosta ulos, tontut alkoivat laulamaan onnittelulaulua. Mistä ihmeestä minua oikein onniteltiin? Yksi isompi tonttu astui esiin ja sanoi minulle, että olin ollut kaikkein kiltein lapsi Suomessa! Voitko kuvitella, että olen niin kiltti, että saan tällaista huomiota!

Siitähän riemu ratkesi ja tonttu-ukot alkoivat hyppimään! Paikallislehden toimittajakin saapui kameroiden ja muistiinpanojen kanssa haastattelemaan ”Suomen Kilteintä Lasta”. Minua kuvattiin, käänneltiin ja väänneltiin. Mummo sanoi, että jo oli aikoihin eletty, vanhempani pyörittelivät ihmeissään silmiään ja pikkuveli mutisi epämääräisesti jostain vanhoista kepposista, joita kukaan ei tietenkään ottanut kuuleviin korviinsa.

(B-sarjan 2. palkinto. Martha Honkavuo, Kauniainen)

Keijut kuuluvat oikein hyvin Joulupukin ja tonttujen kanssa lasten tarinoihin. Oikean ja väärän tunnistaminen on myös monien tarinoiden taustalla ja tietenkin halu olla oikean ja hyvän puolella. Tässä yksi tarina:

Olipa kerran tyttö. Häntä kutsuttiin köyhäksi keijuksi. Hänellä oli aina samat vaatteet päällään. Hänellä oli iskä ja viisitoista sisarusta. Hän oli nuorin lapsi perheessä. Kaikilla muilla sisaruksilla oli omat perheet. Tyttö oli kolmetoistavuotias, eikä hänellä ollut ystäviä. Eräänä aamuna tyttö heräsi, eikä löytänyt hänen iskää. Hän löysi kirjeen, jossa luki ”Rakas tyttöseni. Löysin äidiltäsi kirjeen ja siinä luki. ”OLEN VAARASSA, AUTTAKAA! ”Lähden pelastamaan hänet”. Tytöllä tuli kyynel silmiin. Hän meni jokaisen sisaruksensa taloon, ja löysi niistä kirjeitä. Tyttö mietti, mihin äiti olisi voinut mennä? Tyttö keksi. KORVATUNTURILLE, miksi? Koska olemme köyhiä. Äiti meni hakemaan rahaa, mutta miksi minä päässyt mukaan? Aion selvittää sen!

(B-sarjan 3. palkinto. Maryama Hussein Hersi, Helsiinki)

Joulu on hyvien tekojen aikaa, se on perinteisesti ollut joulun idea. Missä voisin auttaa lähimmäistä ? Monilla on tänäkin jouluna taloudellisia vaikeuksia ja apua tarvitaan monissa perheissä. Tämä tarina on yksi monista. Oivaltava kirjoitus!

Olin jo selaillut lelukirjan kannesta kanteen keksimättä, mitä toivoisin tänä vuonna joululahjaksi. Lopulta sain neronleimauksen, kun kuulin vanhempieni keskustelun rahahuolista. Lisäksi isäni olisi töissä aattoiltana. “En ehdi tehdä kaikkea yksin!” oli äiti parahtanut. Päätin toivoa Pukilta jouluruoat tälle vuodelle.

Lähetin kirjeen Joulupukille Rovaniemelle. Kului hieman yli viikko, ennen kuin sain vastauksen kirjeeseeni. Pienessä lapussa luki pettymyksekseni vain: Toiveesi on vastaanotettu.

Oli jo aatonaatto, ennen kuin alkoi tapahtua. Nukuin tyytyväisenä sängyssäni, kun ikkunaani koputettiin napakasti. Hätkähdin hereille järkyttyneenä ja kun katsoin ikkunasta ulos järkytyin yhä enemmän. Ikkunani edessä seisoi Joulupukki!

Päästin Joulupukin sisään etuovestamme. Pukki sanoi minulle “Ulkona on hyvin kylmä, nuori mies”. Siihen vastasin “No sehän on arvattavaa. Tuota… olet siis täällä?” kysyin hämmentyneenä. “Niin, eivät kai ne jouluruoat itseään valmista”, hohotteli Pukki.
“Osaat siis kokata?”
“No viimeksi kokkasin 30 vuotta sitten leivontakilpailussa, joten oletetaan, että osaan vielä jotenkuten”, Pukki sanoi.
Minua alkoi jo arveluttaa, mutta Joulupukki vain sanoi innostuneena. “No eiköhän aleta hommiin!”

(C-sarja 1. palkinto Lenni Terämä, Helsinki)

Viimeisenä poimintana hieno jouluruno, siinä on hyvin kuvattu joulun olennaisia elementtejä. Runomuodon käyttö tarinoiden kerronnassa on nykypäivänä vähentynyt ja samoin runojen lukeminen. Kouluilta toivoisi enemmänkin lasten ja nuorten innostamista lukemaan. Kaikki lukeminen kannattaa.

Mikä kestää pukilla oikein voi niin kauan.
TV:ssä julistetaan saapuneen joulurauhan.
Onko sillä mennyt joku poroistansa hukkaan,
Vai menikö riisipuuroa sen harmahtaneeseen tukkaan.

Kyllähän se pukkikin vihdoin paikalle saapuu,
Kulkupeli ei vaan ole taattua laatuu.
Porot jäivät muorin luokse tunturille turvaan.
Keltainen Fiat Punto mummun pihaan kurvaa.

Kotteronsa penkiltä se punanuttu hyppää.
Lahkeestansa kylmän lumitupon nyppää.
Lahjakasa naaman sen peittää.
Varoisi se vanha ukko.
Kohta kuperkeikkaa hangessa heittää.

(C-sarjan 2. palkinto Kasper Rintama, Lammi)

Maaseudulla Joulupukki tunnettiin enemmän siitä, että pukki toi lahjat maatalojen porstuaan eli eteiseen jouluaattona, mutta pukki pysyi näkymättömänä. Nuoremmille lapsille on ainakin tarinoista päätellen jäänyt ensimmäisistä Joulupukin tapaamisista hieman pelottaviakin muistikuvia. Joulupukin ulkonäkö pitkine partoineen ja omituisen näköinen vaatetus säikäyttivät ja nuorimmat piiloutuivat tuolien taakse tai pöydän alle. Mutta yleensä Joulupukin rauhallinen juttelu sai pelokkaatkin esiin ja lapset jopa Joulupukin polvelle tapailemaan jotain tuttua joululaulua. Näistä Joulupukkien näkyvistä ja näkymättömistä vierailuista kerrotaan lisää tarinakoosteessa otsikolla ” Joulupukki, vanha tuttu, puuhkalakki, karvanuttu”.

Lapsille ja miksei vanhemmillekin jouluna saadut ja annetut lahjat ovat olennainen osa suomalaista joulua. Kaikenkokoiset sekä isot ja pienet, kovat ja pehmeät paketit kiinnostavat. Vuosikymmenet sitten iloa saattoivat tuottaa omena tai piparkakku. Sodan aikana 1940-luvulla ja pitkään sen jälkeen lahjatilastojen kärjessä olivat itsetehdyt lahjat. Syykin on selvä, rahaa oli käytössä vähän ja silloin tehtiin itse eikä ostettu. Lapaset, pipot ja villasukat täyttivät monen paketin. Myös itse tehdyt leikkivälineet, kelkat ja erityisesti äideille tehdyt keittiövälineet olivat suosittuja. ” Uudet sukset ja kelkat olivat mieleen, ja niitä olisi ollut into lähteä kokeilemaan heti tähtien tuikkiessa taivaalla.” Näin eräs perinnekeruun vastaaja, eikä hän suinkaan ole ollut ainoa, joka halusi heti lahjoja kokeilemaan. Mutta, ainakin 1950-luvulla ja vielä seuraavillakin vuosikymmenillä monissa perheissä oli tiukat juhla-ajan säännöt. Ulos kavereille lahjoja näyttämään ja kokeilemaan sai mennä vasta Tapaninpäivänä!

Joululahjatrendit myös muuttuvat ajan myötä, suosittuja ovat erityisesti aineettomat lahjat. Ne voivat olla lahjoituksia kehitysmaiden lasten koulunkäyntiin tai kotieläimen hankkimiseksi vaikkapa afrikkalaiseen kylään. Nuorten aikuisten keskuudessa suosittu lahja tai muistaminen voi olla palvelun tarjoaminen; siivous, ikkunoiden pesu tai vaikkapa vanhuksen vieminen ulos kotoaan tai kauppareissujen hoitaminen. Vain mielikuvitus on rajana, mitä joululahjaksi voi antaa.

Jouluun ja Joulupukkiin liittyy olennaisesti kuuluisa kysymys: ” Onkos täällä kilttejä lapsia? ” Ennen varsinaista joulua tämän kysymyksen toteutumista ovat valvoneet Joulupukin uskolliset apulaiset eli tontut. Heitä vilisee nurkissa ja pihoilla sekä ikkunoiden takana. Tarkkailun tulokset siirtyvät sekunnin murto-osassa Korvatunturin kirjoihin. ” Lapsesta asti minulle on opetettu, että pitää olla kiltti, niin Joulupukki tuo lahjoja. Kiltteyttä valvomassa on joukko kantelupukkeja eli tonttuja, jotka kurkistelevat nurkissa ja tulevat joskus puskista tai aivan puun takaa ”. Näin muistelee mieshenkilö tonttumuistoja. Toinen muistelija kuvaa tonttuja näin: ” Sitä en muista, kuinka paljon tontut kurkkivat ikkunoista, kun olin alle kouluikäinen. Ymmärsin kuitenkin pian, että tontut ovat satua, olihan niitä joulukoristeissakin, vaikka millaisia ja paljon. ” Enemmän tonttumuistoja seuraavan otsikon alla ” Onkos täällä kilttejä lapsia? Tontuilla tärkeä rooli. ”

Hauskoja tarinoita liittyy lasten pohdiskeluun siitä, onko Joulupukki olemassa ja millainen on oikea Joulupukki. Lasten usko Joulupukkiin on tietenkin selvä asia ja uskovathan aikuisetkin Joulupukkiin. Tämä usko jatkuu, tosin ehkä hieman muuttuneena aina ikäihmiseksi asti. Ensimmäiset epäilykset Joulupukista syntyvät yleensä alakoululaisten välituntikeskusteluissa, kun isosisko tai isoveli on vihjaillut vahvaa tietoaan Joulupukin olemassaolosta. ” Jossain vaiheessa aloin ihmetellä, miten yksi ja sama Joulupukki voi olla siellä ja täällä ja näyttää vielä erilaiselta. Äitini selitti, ettei Korvatunturin aito pukki ehtinyt joka paikkaan, joten hänellä oli paljon apupukkeja. ” Tietenkin Joulupukin olemusta tarkkaillaan ja yritetään löytää mahdollisia outoja asioita. Joskus Joulupukin ääni saattaa muistuttaa aivan enon tai isoveljen ääntä ja joskus onkin sattunut maaseudulla niin, että isä on juuri lähtenyt antamaan hevoselle ruokaa ja silloin isän poissa ollessa pukki onkin käynyt. Harmi, että näin pääsikin käymään!

Omia joulupukkimuistoja kannattaa kirjoittaa muistiin ja niitä voi sitten vuosikymmenten päästä kertoa eteenpäin. Myös omia vanhempia ja isovanhempia ja muita sukulaisia voi haastatella heidän joulumuistoistaan. Seuraavassa Suomalaisen kirjallisuuden seuran ja Joulupukkisäätiön yhdessä laatimia kysymyksiä, jotka voivat olla avuksi, kun miettii omia muistojaan Joulupukista.

Milloin kuulit Joulupukista tai tapasit hänet ensimmäistä kertaa?

Mitä Joulupukin kohtaamisesta on jäänyt mieleesi?

Mitä Joulupukista tai joulutontuista kerrottiin lapsuudessasi?

Miten Joulupukki oli pukeutunut, kun näit hänet ensimmäisen kerran?

Millainen on mielestäsi hyvä Joulupukki?

Millainen on ollut mieleenpainuvin Joulupukkiin liittyvä muistosi?

Ollijuhani Auvinen
Joulupukkisäätiö
[email protected]