Jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua. Joulupukkisäätiö edistää lasten koulutusmahdollisuuksia vuoden 2015 lahjoituksilla. Joulupukin toiveena on, että mahdollisimman monella lapsella olisi mahdollisuus koulutukseen ja tiedon kerryttämiseen. Joulupukin lahja toimitetaan Pelastakaa Lapset ry:n välityksellä.
Joulupukin lahjan kansainvälinen osuus lahjoitetaan Nepaliin, vähävaraisten perheiden lasten koulutarvikkeiden hankintaan. Joulupukin lahjan kotimaan osuus lahjoitetaan lukio-opintojen mahdollistamiseen myöntämällä lukion oppikirjat koko opintojen ajaksi. Sen lisäksi lahjoitamme Suomeen ilman huoltajaa tulleille pakolaislapsille tablettikoneita.
400 nepalilaista lasta saa koulukynät ja vihot vuodeksi
Nepal is one of the poorest countries in the world. In Nepal, many children from poor families are left to dream of going to school because parents cannot afford to send their children to school. The financial situation of the family can be so tight that parents cannot afford to buy even the most basic school supplies such as pens and exercise books for their children. But you can't go to school without them.
Yksi vähävaraisen perheen nuori saa lukion oppikirjat koko lukion ajaksi
The support is intended for young people whose continued schooling after primary school is threatened by the family's lack of resources. It enables the young person to start upper secondary school and enrol for the baccalaureate.
Suomeen Ilman huoltajaa tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat saavat kymmenen tablettitietokonetta
Tabletit tulevat Pelastakaa Lasten ylläpitämiin alaikäisyksiköihin Espooseen ja Ouluun. Pelastakaa Lapset on käynnistänyt toimenpiteet kotimaassa Suomeen tulleiden turvapaikanhakijalasten auttamiseksi. Ilman apua ja tukea näillä lapsilla on riski syrjäytyä, joutua suojelun puutteessa vaaroihin ja kokea edelleen menetyksiä. Pelastakaa Lapset on perustanut alaikäisyksiköt Espooseen ja Ouluun ilman huoltajaa tulleille alaikäisille yhteistyössä Maahanmuuttoviraston kanssa. Lahjoitusvaroin yksiköissä vastataan lasten lastensuojelullisiin tarpeisiin sekä hankitaan arjen tarvikkeita lapsille ja nuorille.
© 2025 Santa Claus Finland & Licensing | by developit // creative
The images and texts are protected by copyright.
© 2025 Santa Claus Finland & Licensing
by developit // creative
The images and texts are protected by copyright.