Usko Joulupukkiin horjuu ja Joulupukin tuuraajat

Lasten usko Joulupukkiin on tietenkin selviö ja uskovathan aikuisetkin. Ja usko jatkuu, tosin ehkä hieman muuttuneena ikäihmiseksi asti. Ensimmäiset epäilykset Joulupukkiin syntyvät yleensä alakoululaisten keskuudessa, aina on isosisko tai isoveli, joka on vihjaillut Joulupukin olemassaolosta. Näiden vihjailujen seurauksena Joulupukin olemusta tarkkaillaan sitten aiempaakin perusteellisemmin ja vihjeitä löytyy puoleen jos toiseenkin. Tieto on tässäkin valttia ja mieluusti omia tietoja jaetaan eteenpäin.

Joulupukkiko satuolento?

Joulupukkiin uskominen tai sen loppuminen ei minun kohdallani ollut mikään yksittäinen tapahtuma. Pukkiin uskominen kävi pikkuhiljaa iän ja ajan mukana. ”Meidän” kolmikerroksisen kivitalomme kivipihalla, missä leikittiin, oli nuoremman ystäväni lisäksi ainakin viisi suunnilleen samanikäistä lasta kuin itse olin – suuria ikäluokkia kun olimme. Näistä aina joku tietävämpi saattoi kertoa jostakin asiasta, josta muut eivät vielä tienneet ja ainakin herättää kysymyksiä ja arvailuja. Näin luulisin myös epäilyksen siemenen pukki – uskooni tulleen. Samoin joku koulutoveri saattoi sanoa samaa, vaikkei muuten joulupukista olisi paljon juteltu, ja samalla vahvistaa epäilyksiäni joulupukin olemassaolosta. Vaikka tarkkaa ikääni en tiedä, milloin varsinaisesti tiesin, että pukki on satuolento, niin sen tiedän kyllä, että mikään järkytys se ei ole minulle ollut. Johtuu varmaankin jo ”valmiiksi” etäisestä suhteestani joulupukkiin ja myös siitä, että olin suhteellisen vanha, suunnilleen kouluikäinen, ennen kuin menin mukaan pihapiirin kaverien leikkeihin, jolloin ”pukkipaljastus” on varmaan alkanut.

Helena Lavonen, Mikkeli

Riittävätkö Joulupukin rahat lahjoihin?

Vanhempieni ei tarvinnut onneksi olla todistamassa ja selittelemässä kun usko pukkiin alkoi horjua, mikä tapahtui jo kouluiässä, oikeastaan ensimmäisellä luokalla. Olin toivonut esikouluiästä asti puista junarataa ja toivoin sitä muutamana jouluna peräkkäin eli osan ala-asteajoista. Aina kun toiveen ilmaisin ääneen, sain kuulla ettei joulupukilla ollut rahaa. Ihmettelin tietenkin itsekseni, miksi sitten koulukiusaajat saivat ainakin omien sanojensa mukaan sellaisia joululahjoja joita oli toivottukin, eikä näillä takuulla ollut pelkoa siitä, etteikö joulupukilla heidän lahjoihinsa sitten ole rahaa. Hiljakseenhan usko alkoi horjua, mutta vanhemmatkin kai jossakin vaiheessa tajusivat, että tiesin, miten asianlaita oli, sillä ollessani viidennellä luokalla minulta kysyttiin suoraan, mitä halusin joululahjaksi. Eihän lahjatoiveet silti silläkään konstilla aina toteutuneet, kerran toteutui, kaupanpäälliseksi sain lahjan kera muistutuksia seuraavaan kesään asti, miten kallis toivomukseni oli. Vanhemmilleni en itkeskellyt tai ällistellyt joulupukin olemassaolon kyseenalaistamisesta, joskus ala-asteen lopulla vain muistelin, miten pukilla ei ollut rahaa toiveisiini, mutta koulukiusaajien toiveisiin oli. Jos vuoden aikana sai leluja tai muuta ylimääräsitä, muistutettiin, että joulupukki ei tuo lahjoja.

Aliki Koppari, Janakkala

Nuorempia oli mukava huijata

En muista minkä ikäinen olisin ollut kun ensimmäisen kerran näin joulupukin tai minkä ikäinen olen ollut kun kotonani on käynyt joulupukki. Onneksi on pari kuvaa muistona, koska omat muistikuvat on niin hatarat. Muistelen kyllä että joskus pienenä olisin mennyt keinutuolin taakse piiloon kun pukki pelotti niin paljon. Sitäkään en muista milloin lakkasin uskomasta pukkiin, mutta muistan että vielä senkin jälkeen joulupukin vierailu kotonamme oli jännittävää. Joulupukin saapuminen, varsinkin yllättäen, sähköistää tunnelman aikuisellakin. Kun olin lapsi, joka joulu pukki ei käynyt talossa sisällä asti, toisinaan lahjat vain ilmestyivät esimerkiksi eteiseen. Kun olin noin 11-12-vuotias en varmastikaan enää uskonut joulupukin ”todelliseen” olemassaoloon ja sainkin joululahjaksi pukin naamarin. Siitä keksimme 3 vuotta minua nuoremman siskoni kanssa että juksataan 1-2- vuotiasta pikkusiskoa ja pukeuduin pukiksi. Vielä siinä lahjojen jaon jälkeen. En tiedä mitä hän tilanteesta tajusi mutta hyvin totisena tapahtumia seuraili. Siinä vaiheessa kun en enää uskonut pukkiin, eräänä jouluna yritin penkomalla äitini ja isäni kaappeja selvittää mitä kenties saisin lahjaksi mutta epäonnistuin yrityksessäni surkeasti.

Tuula 66, Mikkeli

Ollessani ehkä noin 7-vuotias olimme koko perheenä kaupassa joulun edellä. Veljeni kanssa odottelimme kassojen ulkopuolella vanhempiamme. Siellä käytävällä oli joulupukki – ja sillä oli valkoisen parran takana harmaa parta, luullakseni sen oikea parta. Silloin sanoin veljelleni, ettei tuo ainakaan ole oikea joulupukki, ei pukilla ole kahta partaa. Siihen taisi loppua uskoni joulupukkiin.

Violette, Pori

Meillä ainakin käy oikea Joulupukki !

Joka joulu oli pukki samannäköinen ja -oloinen. Kyllä oli lapsenuskoni vahva, kun ei herännyt epäilyksen häivääkään, vaikka pukilla oli palttoossaan aivan samannäköisiä pöllön kuvia kuin äidin takin vuorissa. Myös joulupukin kreppipaperinen piippalakki oli varsin kylmä talvipakkasessa. Ja parta oli aina pellavasta tehty, ei mikään kiharaparta niin kuin nykypukeilla. Murkkuikäiset veljenvintiöni keksivät kaikenlaisia kolttosia. Yksi jouluun liittyvä taitaa olla niitä ikävimpiä mitä muistan. Velikultani ajattelivat, että nyt pikkusisko on jo liian vanha uskomaan pukkiin. Niinpä heillä oli jo suunnitelma valmiina, miten totuus pukista paljastettaisiin. Ehkäpä se oli hyvä, että sain tietää totuuden, vaikka se karvaalta tuntuikin. Olihan minulla jo pieni epäilys asiasta , kun koulussa kaverit inttivät minua vastaan, että ei pukkia ole olemassakaan. Kovasti panin kyllä hanttiin ja sanoin, että meillä käy ihan oikea pukki. Olen syntynyt talvisodan aikaan 1940 ja sotavuosista johtuen joulupukki jätti välillä lahjat eteiseen, välillä tuli itse varsinkin jos isä sattui olemaan lomalla, muistini pätkii tällä kohtaa. Parasta oli kirjoitella joulupukille kirjelappusia, joita panimme pihapuun rösöiseen runkoon ja sieltä tontut kävivät ne yöllä hakemassa. Uskoni oikeaan joulupukkiin alkoi horjua neljä vuotta vanhemman serkkupojan Reinon toimesta, joka aina tiesi meitä tyttöjä paremmin joka asiasta. Olen siitä kirjoittanut kirjassani Sammakonkukkaoja (Pilot 2004) seuraavaa: ”Varsinaisen uutispommin Reino kuitenkin heittää meille… kun hän sanoa töksäyttää: – Joulupukkia ei ole olemassa! Eikä Jumalaakaan ole olemassa! Minä en usko Reinoa alkuunkaan, tieto valuu kuin vesi ylitseni. Koska äiti kerran on sanonut että joulupukki on ja Jumala on, niin sillä siisti. Isot pojat muka ovat Reinolle sen tiedon ilmoittaneet. Höpsköppiä, sanon minä! Kerron Reinon kummalliset puheet heti kotona ja hiukan minua ihmetyttää äidin ilme… Seuraavan joulun alla se sitten paljastuu. Äiti selittää minulle ja siskolleni, että kysymys on joulupukki-nimisestä leikistä. Sellaisia leikkejä tarvitaan, kun on vastikään selvitty sodasta ja kuljetaan vielä kasvot monesta totisina ja ostokupongit taskunpohjalla… Kun joulupukki, mukamas, sitten tulee aattoiltana isän karvahattu päässä ja takki nurinpäin käännettynä ja murtaen isän äänellä, minä nauran kuollakseni…

Liisa Marjatta Järvinen, Helsinki/ Hartola

Joulupukin kiireet

Joulupukin tulo oli aattoillan odotetuin hetki. Pukki kävi omassa kodissa tai mummolassa, koputti ovelle ja kopsutteli kepin kanssa sisään pitkässä, muistaakseni harmaassa takissaan. Se oli jännittävää. Lahjat pukki jakoi säkistään tai korista itse kullekin nimeltä, jos näki lukea paketista, kenelle se on. Tarvittaessa tarkkasilmäisemmät auttoivat Joulupukkia sen selvittämisessä. Pitkään pukki ei ehtinyt viipyä, kun piti kiiruhtaa jo toiseen paikkaan. Mieluisin lahja oli iso nukke, jonka silmät sulkeutuivat makuuasennossa. Nukke sai nimekseen Anu tuolloin vauvaikäisen serkkuni mukaan. Käärin nuken lämpimän viltin sisään, ja otin sen mukaani mummolaan, jonne päästiin metsätietä pitkin potkukelkalla potkien. Tuo Anu-nukke on vieläkin tallessa, ja Anu-serkku on jo neljän täysi-ikäisen lapsen äiti ja mummi kuten minäkin. Niin on kiitänyt aika ja vierähtäneet vuodet. Pukin tuomista lahjoista on tallessa myös muovinen kynttilälyhty, jonka muistan saaneeni nyt jo edesmenneen Sylvi-tätini välityksellä.

Kaisa Komulainen, Vantaa, Kajaani

Joulunviettoa pohjalaisittain

Silloon ku meirän mukulat oli vähääsiä, tuos kaharen ja viiren vanahat. Niin silloon me otettihin kylästä joulupukki kahtena vuotena. Silloon isäki sai olla mukana. Joulupukin pujetti oli silloon 1970 luvun puolivälis sisäturkki oli väärimpäin, naamaris oli partaa karvalakki syvällä pääs ja karvakintahat ja keppi käres. Se oli silloonki viä aika vaatimatoonta elämä, ainaki tää maaseurulla. Sitte me pyyrettihin pukki ja emäntänsä uurevvuorempäivänä kaffille. Flikkka on sanonu jottei ne silloon tienny mitää, jotta se mies oli pukkina, ku mä sitä myöhemmin flikalta kysyyn. Sitte meille ostettihin uusi pukinnaamari ja isä oli pukkina, varmahanki kaks- kolome kertaa kaikki meni hyvin. Mutta oliskahan sollu neliäs vuosi ku isä oli pukkina, flikka oli silloon kahareksan vanaha. Kaikki olis menny hyvin, mutta isä ei viittiny hakia keppiä puiliiveristä, se otti nätimmyyren köökistä jauhokepin jolla lehemään suurussankoja seattihin. Flikka heti tunnisti sen kepin, tiesi jotta son isä se pukki. Ei siitä mitää katstrooffia tullu. Jauhokepistä on tullu meille sellaanen sisäpiirin juttu.

Kerttu Karhu, Kauhajoki

Korvatuntutin aito Joulupukki

Jossain vaiheessa ymmärsin ihmetellä, miten yksi ja sama joulupukki voi olla siellä ja täällä yhtä aikaa ja näyttää vielä erilaiselta. Äitini selitti, ettei Korvatunturin aito pukki ehtinyt joka paikkaan, joten hänellä oli paljon apupukkeja. Kyllä se ihan oikea Korvatunturin pukki on olemassa, vaikkeivat kaikki lapset näe häntä.

Anneli Mäkelä-Alitalo.

Joulupukin tuuraajana

Kun kasvatin pitkän parran niin panin lehteen ilmoituksen : Autoileva joulupukki omalla parralla. Kolmena aattona sitten otin tilaukset ja kiersin. Samat perheet tilasivat- olin kait onnistunut. Muutama tilaus tuli jo päätettyäni lopettaa. Aattoiltaan sai mahtumaan 4 käyntiä. Tervehdin väen ja kyselin lasten nimet ja laulatin joululaulun ja jaoin lahjat. Valokuvat lapset pukin polvella tietysti. Aikaa kului aina yli puolituntia. Palkka oli 40 euroa. Muutaman viinapullon sain. Lahjojen valtava määrä oli yllätys. Kiersin pukkina 1995 jälkeen. Siis useita miehenkorkuisia säkkejä oli lahjapaketeista täynnä. Isovanhempien iloa oli mukava seurata vaikka heillä varmasti oli omat muistonsa paljon paljon vaatimattomimmista jouluaatoista. Anoppi oli hoitokodissa ja siellä vierailimme viikoittain. Kun joulu tuli niin ehdotimme että esiinnyn joulupukkin hoitolaitokselle sopivana ajankohtana. Ja niin pukki ja muori painuimme ilostuttamaan hoidokkeja. Kiersin myös ns. suljetulla osastolla hoitaja seuranani . Ei kaikki hoidokit tajunneet pukista mitään mutta mieleen se minulla jäi. • Kun vuodet vierivät ja Veera-mummo vanheni niin aika ajoin kumarruin mummon puoleen ja kysyin: ”No tunteekos se mummo minua!” Niin mummo nosti katseensa ja virkkoi : No, joulupukkihan se siinä.

Matti Parikka, Ylivieska
 


 
Edellä olevat tarinat on saatu Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkiston ja Joulupukkisäätiön yhdessä järjestämässä perinnekeruussa 2020-21. Tarinakokonaisuudet on toimittanut Ollijuhani Auvinen. Joulupukkisäätiö on perustettu vuonna 2000 ja sen tehtävänä on suomalaisen joulupukin tunnetuksi tekeminen maailmanlaajuisesti. Säätiö kerää suomalaiseen joulupukkiin liittyvää perinneaineistoa. Suomalainen joulupukkiperinne on myös hyväksytty Unescon kulttuuriperintösopimuksen mukaiseen kansalliseen Elävän perinnön luetteloon.

Perinnekirjoitusten lainaaminen on sallittu vain Joulupukkisäätiön luvalla. Säätiön sähköpostiosoite on santa@santaclausfoundation.fi. Sähköpostiin voi lähettää myös omia joulupukkimuistoja tallennettavaksi tutkijoiden käyttöön.