Lähitaksi on Joulupukin virallinen kumppani. Yhteistyö alkaa Tonttuakatemian avaamisella

Miksi joulupukin rekeä vetävät porot eivätkä hevoset? Miten Korvatunturin laadunvalvonta toimii? Mitä tontut tekevät aattona? Nämä sekä moni muu jouluun liittyvä kysymys saa vastauksensa Lähitaksin ja Joulupukkisäätiön uuden Tonttuakatemian lehtereillä.
Sähköinen Tonttuakatemia avautuu 27.11.2018 osoitteessa taksini.fi/tonttuvisa. Kaikki akatemian suorittaneet saavat todistuksen. Lisäksi yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan aidon joulupukin vierailu kolmessa perheessä jouluaattona.

”Joulupukkisäätiö tekee arvokasta työtä vaalimalla joulun henkeä. Mietimme, miten voisimme olla osaltamme nostattamassa tunnelmaa ja tästä syntyi Tonttuakatemia”, toteaa Lähitaksin markkinointipäällikkö Heidi Säynäjoki. ”Joulupukkisäätiöllä on valtavasti jouluaiheista tietoutta ja me saatoimme tarjota tälle hauskan, mielikuvitusta ruokkivan alustan uuden sovelluskotisivumme alla. Samalla syntyi uuteen applikaatioomme viittaavaa Tuutio-tonttu ja hänen tarinansa”.

ARVOT YHTEISTYÖN PERUSTANA
”Meistä on hienoa, että Lähitaksi on nyt Joulupukin virallinen kumppani”, sanoo puolestaan Joulupukkisäätiön edustaja Petri Paarnio. ”Lähitaksi on raikas ja idearikas kumppani, jonka kanssa yhteistyö on ollut innostavaa. Kumppanuudessa yhdistyvät upeiden brändien arvot, kuten auttamisen ilo, aitous ja hyvä mieli.”

”Yhdessä olemme konseptoineet aivan uudenlaisen, laajasti näkyvän tarinallisen kuluttajakokemuksen, joka jää positiivisesti ihmisten mieleen. Lisäksi yhteistyö tulee varmasti kasvattamaan molempien brändien aineetonta pääomaa ja näin vahvistamaan positiivista mielikuvaa molemmista osapuolista”,

TODISTETUSTI TOSITONTTU
Lähitaksin ja Joulupukkisäätiön järjestämässä joulutempauksessa pääsee testaamaan joulutietouttaan kolmessa kategoriassa – Tonttutarkkailun perusteet, Jouluhengen historia ja Korvatunturitietoutta edistyneille. Tonttuakatemiassa voi suorittaa yhden tai kaikki kolme kategoriaa. Jokaisen kategorian suorittamisesta saa oman todistuksen yhteystietojen antamisen jälkeen. Joulupukkivierailu arvotaan 18.12.2018 Tonttuakatemialle tietonsa jättäneiden kesken.

Hyppää Tuutio-tontun taikataksin kyytiin osoitteessa: Taksini.fi/tonttuakatemia

Lue tiedote Lähitaksin sivuilta: Lähitaksi on Joulupukin virallinen kumppani